perjantai 28. maaliskuuta 2014

Perinnettä Pitäjäntuvalta


 
Vippelää mutta ei vikkelää- taidetta seinälle!
Kankurit ovat kutoneet perinteistä vippelä-sidosta kapeaan seinävaatteeseen.
 Kudonnaiseen uppoaa paljon villalankaa ja se on varsin hidasta kudottavaa, mutta lopputuloksena syntyy taloja, puita, kasveja ym. mielenkiintoisia kuvioita.


Kehräyskurssilla syntyy villalankaa, lämmin kaulaliinakin valmiina.
Kuvat Katri Ahonen
Teksti Katri Ahonen ja Päivi Tölli

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Paukarlahden punontakurssin kuulumisia

Teksti ja kuvat Minna Koskinen
YMPÄRI mennään ja YHTEEN tullaan – PAUKARLAHDESSA PUNOTAAN
Kehruu Jennit


Paukarlahdessa on punottu yli 10-vuotta innokkaasti. Itse olen toiminut viimeiset kolme vuotta ohjaajana Paukarlahdessa. Näinä vuosina olen päässyt seuraamaan pienen kylän aktiivista elämää ja kuulut monta mukaansa tempaisevaa tarinaa. Kylän entinen koulu ja nykyinen päiväkoti on ollut useamman vuoden kokoontumispaikkana. Tämä entinen kyläkoulu on myös kyläläisten yhteinen kokoontumispaikka ja toiminnan sydän. Tänäänkin, lauantaina, yhtä aikaa meidän kurssimme kanssa, kyläläiset kokoontuvat luistelupäivän merkeissä koululle viettämään yhteistä talviriehaa. Luvassa on urheilusuoritusten lisäksi makkaran paistoa ja mukavaa yhdessäoloa. On hienoa päästä näkemään ja kokemaan tätä kylän yhteisöllisyyttä.

 
Pertti työntouhussa
Yhtenä kurssikertana istahdimme kahvikupin äärelle, ja kurssilaiset alkoivat muistelemaan menneitä kurssikokemuksiaan. Aina ei ole entisen kyläkoulun tiloissa punottu, vaan vaiherikkaan kurssihistorian aikana on työskennelty, niin entisen kyläkaupan varastossa kuin nuorisoseurantalolla. Erityisesti nuorisotalon kurssipäiviä muisteltiin antaumuksella. Talviaikana ennen kurssin alkua kannettiin puoli tuntia puita tupaan, jotta saatiin kamiinat lämpimäksi. Tästä huolimatta tehtiin kylminä pakkaspäivinä takit päällä töitä ja lämpimäksi pysymiseksi pantiin välillä jopa tanssiksi. Punomisen ja tekemisen paloa ei tästä porukasta voi sammuttaa mikään.
Vuosien saatossa onkin syntynyt monenmoista: paju- ja risueläimiä, erilaisia koreja aina kahvipusseista, tuohesta kuin myös risusta ja pajusta. Lisäksi on syntynyt vöitä, kaitaliinoja, metallilankalyhtyjä sekä puutarhaan teoksia. Tämä lista on yhtä loputon kuin kurssilaisten mielikuvitus! Aina löytyy uusia materiaaleja, tekniikoita ja käyttötarkoituksia punontatöille.   

Kurssin sydän muodostuu aina kurssilaisista itsestään. Voin todeta, että tällä porukalla sydän on paikallaan. Mieltä lämmittävää on olla ohjaamassa tätä porukkaa. Oppimisen ilo, tekemisen into ja porukan hyvä yhteishenki välittyy kaikille. Tältä porukalta eivät myöskään jutut lopu kesken! Monesti kurssipäivän aikana on ehditty pähkäilemään työn lomassa ihmiselon mystisyyttä sekä puitu kunnan ja kylä asioita – kaikki tämä tietenkin hyvällä positiivisella asenteella ja hurtilla huumorilla höystettynä. Tekevä mieli ehtii ja joutaa. Käden ja silmän yhteistyön tuloksena syntyvät erilaiset työt. Samalla mieli rentoutuu ja lepää arjen kiireestä. Me täällä Paukarlahdessa jatkamme harjoituksia. Tervetuloa mukaan porukkaan ensi syksynä. Voimauttavia hetkiä käsityön ja punomisen parissa!







Riitan hengari
Satu ja oljet







 

 


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kevättä ilmassa

Nämä aurinkovärjäyksellä ja nokipainannalla koristellut tarjottimet ovat valmistuneet talven aikana käsityöpajoissa.
 
Kuvat Eira Auvinen

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kangaspuissa kudottua

Terveiset Varistaipaleen ja Lepikkomäen kankureilta!

Räsymatot Lepikkomäestä

Varistaipaleeessa on valmistunut talven aikana paljon erilaisia mattoja.


Varistaipaleen mattoja
Kuvat Mari Hämäläinen

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Vekkulivelikullat perhepotretissa


 
Harjurannan ahkerat käsityöpajalaiset valmistivat neulahuovuttamalla ihastuttavia kotitonttuja.



Kuvat Erja Juutilainen
Teksti Eira Auvinen
 
Ahkerointi jatkuu taas loman jälkeen, tervetuloa kursseille!

 

perjantai 28. helmikuuta 2014

Talvilomalla



Sinisiä hetkiä ja talvitunnelmaa lomaviikolle!
 
Kuva Mari Hämäläinen

Nyt ei pirise tämä mosaiikkikurssilla uuden kuosin saanut lankapuhelinkaan kun
opiston väki on talvilomalla viikon 10!

Lisää mosaiikkikurssilaisten upeita töitä
http://soisalo-kasityo.blogspot.fi/p/mosaiikkityot_924.html
 Kuva Mari Hämäläinen
 


maanantai 24. helmikuuta 2014

Kevättä kotiin huovuttaen

Tule viikonloppukurssille (1104183) huovuttamaan kaunis keväinen liina tai tabletteja. Kurssi kokoontuu vain yhtenä viikonloppuna 22.-23.3., joten valmista tulee nopeasti!

Kuva Mari Hämäläinen
Ilmoittautumisaikaa jatkettu 9.3. saakka. Ilmoittaudu ja tule kurssille! https://www.opistopalvelut.fi/soisalo-opisto/search.asp

maanantai 17. helmikuuta 2014

Terveisiä Varkauden ja Leppävirran kursseilta

 Kuvat Pirjo Manninen

Saumurilla ommeltu, Marimekon trikootilkuista tehty peitto odottaa vanua, vuoria ja reunustusta Leppävirran kurssilla
Ihanaa  kääriytyä pehmoiseen torkkupeittoon!
Tilkkupeitto Varkauden tilkkutyökurssilta

Kappaverho pesukoneessa värjätyistä pitsilakanoiden päistä. Suikaleet on ommeltu yhteen ompelukoneen koristeompeleella. Varkauden tilkkutyöt
Leppävirran metallilankapunonnasta kuihtumaton bonsaipuu


Kevättä kohti olemme menossa; jo perhosetkin liihottelevat Leppävirralla

Konnuslahden koululaisten kädentaidoissa olemme tehneet todella makeita pusseja!
Bargello-tekniikan kokeilua, Varkauden tilkkutyöt

Pellavakankaaseen voi ommella mitä kauneimpia pintoja; tyyny odottamassa tikkauksia, Varkauden tillkkutyöt

tiistai 11. helmikuuta 2014

Pipo käsinkehrätyistä langoista - kehräyskurssilla ollaan jo näin pitkällä!



Ahkeran kehrääjän kauden kehruutuloksia,
tavoitteena ollut pipokin valmistunut!


Ensimmäisistä langoista valmistunut lämmin myssy
Teksti ja kuvat Katri Ahonen

torstai 6. helmikuuta 2014

Tikuista asiaa

Talviset terveiset Varkauden paju- ja luonnonmateriaalikurssilta!

 
Tikkupallo

Tikkuvati

Pajutikkukehys ja nypläytty kaisla
Teksti ja kuvat Eira Auvinen