Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitsi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. joulukuuta 2015

Hyvää adventtiaikaa kaikille blogimme lukijoille!


Pirjo kertoi, että tontun mekossa on pala hänen tädin kirjomasta rikkoutuneesta pöytäliinasta. Kaunista kirjontaa yhdessä ihasteltiin ja todettiin, että pöytäliinan palanen on saanut hyvän uuden elämän tontun mekkona! Tonttuja oli mukava tehdä ja ne valmistuivatkin nopsasti. Kiitos kaikille innokkaille tonttuilijoille!
Kuvat Eira Auvinen
HYVÄÄ ADVENTTIAIKAA KAIKILLE!

t:Eira

maanantai 16. marraskuuta 2015

Betoninvalajat vauhdissa Kangaslammilla

Kaunis syksy houkutteli työskentelemään ulkoilmaan. Punontatyöt saivat hetken odottaa, kun Kangaslammin punontaryhmä toivoi alkusyksyn materiaaliksi betonin. Kahtena syksyisenä lauantaipäivänä ryhmäläiset taustajoukkoineen käynnistivät betonimyllyn ja posket hehkuen kävimme työhön.
Nyt meillä on ilo esitellä syksyn runsasta satoa.
Näihin betonitöihin voi laittaa kynttilät ja ulkotulet tuomaan tunnelmaa syksyn pimeneviin iltoihin. Kevään koittaessa tilalle voi vaihtaa kauniit kukkaset. Kuvat Eira Auvinen
 
 
 
 
Kumisaapas valumuottina
 
Valuväki tauolla nauttimassa Riitan maittavia tarjottavia ja yhdessä tuotuja nyyttikestieväitä. Kylläpä ruoka ja juomamaistuvatkin mahtavalle! ulkoilma ja fyysinen työ tekevät nälkäiseksi!

Tämä nalle on varmasti antiikkinalle. Onhan se dipattu antiikkilaastiin!

Pitsikori
 
Kun syksyn sateet uhkailivat, viimeistelimme betonityöt sisätiloissa. Ihania luomuksia valmistui!





Upeasti onnistunut jouluinen työ materiaaleina huopatabletti ja antiikkilaasti.

Suuret kiitokset innokkaalle valujoukolle ja erityisen lämpimät kiitokset Riitalle ja Markulle valupäiviemme mahdollistamisesta pihapiirissänne, talkooavusta, vieraanvaraisuudestanne ja kaikista ihanista herkuista! KIITOS!



maanantai 17. helmikuuta 2014

Terveisiä Varkauden ja Leppävirran kursseilta

 Kuvat Pirjo Manninen

Saumurilla ommeltu, Marimekon trikootilkuista tehty peitto odottaa vanua, vuoria ja reunustusta Leppävirran kurssilla
Ihanaa  kääriytyä pehmoiseen torkkupeittoon!
Tilkkupeitto Varkauden tilkkutyökurssilta

Kappaverho pesukoneessa värjätyistä pitsilakanoiden päistä. Suikaleet on ommeltu yhteen ompelukoneen koristeompeleella. Varkauden tilkkutyöt
Leppävirran metallilankapunonnasta kuihtumaton bonsaipuu


Kevättä kohti olemme menossa; jo perhosetkin liihottelevat Leppävirralla

Konnuslahden koululaisten kädentaidoissa olemme tehneet todella makeita pusseja!
Bargello-tekniikan kokeilua, Varkauden tilkkutyöt

Pellavakankaaseen voi ommella mitä kauneimpia pintoja; tyyny odottamassa tikkauksia, Varkauden tillkkutyöt