Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanmaalaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanmaalaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. elokuuta 2020

Eira Auvisen ja Irene Laitisen yhteisnäyttely Keskuskonttorilla

Nyt kannattaa suunnistaa Varkauden Keskuskonttorille! Näyttelyssä on Eira Auvisen taidokkaita ja kauniita teoksia monilla eri tekniikoilla toteutettuna. Irene Laitinen on kuvannut töitä eri luontokohteissa ja kirjoittanut töihin liittyviä runoja. Kahden Varkautelaisen taitajan kokonaisuus on henkeäsalpaavan kaunista katsottavaa. Kuvat Pirjo Manninen






tiistai 5. toukokuuta 2015

Taiteet tutuiksi Sorsakoskella

Sorsakosken koululaiset ovat päässeet tutustumaan eri taidemuotoihin Taiteen tutuiksi -kurssilla. Tässä innokkaiden oppilaiden kankaanmaalaus- ja huovutustöitä käsityöjaksolta.




Kuvat Mari Hämäläinen

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Valokeilassa KAIJA

Kaija esittelee luonnonmateriaalitöitämme Kangaslammin Mantulla
kesänäyttelyssä. Kaijan yllä on Rautu-Sakkolan kansallispuku, omin käsin kansalaisopistossa valmistettu, tietenkin! Kuva Eira Auvinen

Kaija on tavattoman innokas, idearikas, luova ja ikinuori kurssilaiseni Kangaslammin luonnonmateriaaliryhmästä. Melkein 89 ikävuoden kokemuksesta ammentaen hän loihtii toinen toistaan upeampia kädentöitä. Luonto on Kaijan suuri innoittaja ja materiaalinlähde.

Kaija kertoo, että ryhmässämme käyminen pitää ihmisen vireänä ja on arvokas henkireikä! On hienoa olla eri-ikäisten joukossa. Kangaslammin luonnonmateriaaliryhmässä nuorimman ja iäkkäimmän kurssilaisen väliin jää kokonainen pitkä ihmisikä!

 ON HIENOA OPPIA YHDESSÄ KAIKEN IKÄÄ!

 
Kaija valmisti tämän kookkaan ja näyttävän himmelin suureen,
entisöityyn tupaan.

Kaija yhdisti rohkeasti mosaiikit ja luonnonmateriaalit
ideoimaansa riikinkukkoon. Kuva Päivi Tölli




Maalattu pöytäliina. Kuva Eira Auvinen

Teksti Eira Auvinen

torstai 23. tammikuuta 2014

Taiteet tutuiksi

Joroisten kouluilla järjestetään jo toista vuotta Taiteet tutuiksi -kurssia, jossa
7-12 vuotiaat alakoululaiset pääsevät tutustumaan käsityön, kuvataiteen, tanssin ja teatterin maailmaan.
Nämä iloiset työt ovat valmistuneet Kerisalon ja Kolman käsityöjaksoilla.

Neulahuovutetut pöllöt


Maalatut tyynyliinat

Farkkukorut
Kuvat Mari Hämäläinen