Kevät 2021
Toukokuu
Hyvää kesää !
Kiitos kaikille ihanille kurssilaisille osallistumisesta, upeita töitä valmistui taas tämän lukuvuoden aikana!
Huhtikuu
Kukkateemoja
kukkia lasimosaiikista ja astianpalasista.
![]() |
Posliinilautasesta muotoutui lumpeen terälehtiä. |
Maaliskuu
Kevättalven terveisiä!
Aurinko lämmittää jo ihanasti.
Hugo mallina
![]() |
Ihana työ Hugo koirasta valmistui astianpalasista ja kierrätyslasimosaiikista. kuvat Terhi |
Kevättä kohti
Helmikuu
Vaikka ulkona on vielä reilusti pakkasta ja kaunis talvisää, päivien pidentyessä ja valon lisääntyessä ajatukset kääntyvät jo kevään puolelle.
Mosaiikkikurssilla valmistuu taas monia kauniita töitä puutarhan ja kodin piristykseksi.
Syksyllä aloitettiin lasitiililyhtyjen parissa ja niiden ohessa työn alla on ollut muita mieluisia aiheita oman tarpeen ja kiinnostuksen mukaan.
![]() |
Kaunis kaupunki valmistui lasitiilen pintaan lasimosaiikkitekniikalla. |
![]() |
Ihana koirakaveri ikuistuu kukkaniityn keskelle. Työ valmistuu astianpalasista. |
![]() |
Pieni puutarhan kahvittelupöytä saa uuden pinnan sinivalkoista astinpaloista. |
kuvat Mari Hämäläinen
Syksy 2020
Tervetuloa syksy!
Mosaiikkikurssilla suunnitellaan toiveikkaana tulevaa talvea,
monta ihanaa ideaa on odottamassa toteutusta.
Päivin kauniita mosaiikkitöitä
Kaunis kivimosaiikkityö valmistui kahden vuoden aherruksen tuloksena. Kiinnityspohjana työssä on kivimosaiikkitöiden perinteinen kiinnitysmenetelmä, jossa palat painetaan mehiläisvahalla käsitellylle puulevylle. Materiaalit marmoria ja keraamisia paloja sekä kulta- ja hopeasmaltia.
Kevät 2020
Talvitunnelmia
Syksyn aikana tutustuttiin muotoilubetonin ja polymeerimassan käyttöön palojen valmistuksessa ja pintojen muotoilussa.
![]() |
Läpikuultavista käsintehdyistä paloista valmistunut kaunis lyhty. kuvat Mari Hämäläinen |
Talvi on hyvää aikaa tehdä mosaiikkitöitä kotiin ja mökille.
-kurssilaiset ovat taitavia löytämään uudistettavia pintoja ja esineitä.
![]() |
Iso roskiksesta pelastettu ruukku saa upeaa uutta pintaa. |
![]() |
Peilinkehys uudistui astianpalasilla. Kuvassa työn saumausta. |
Syksy 2019
Kivimosaiikkia
![]() |
Taustan värityksen suunnittelua. |
Marmoripaloja paloitellaan sopivaan kokoon mosaiikkipihdeillä.
Kivet ovat väreiltään kauniin sävykkäitä ja yhdestä kivestä voi saada työhön montaa eri sävyistä palaa. Työn voi toteuttaa liimamalla tai perinteiselle vahapohjalle.
![]() |
Työn alla puun lehvästö. Pikkuruisista paloista valmistuu kaunis puu. |
Työn suunnittelussa voi käyttää apuna väliaikaista vahapohjaa, josta paloja siirretään varsinaiselle mehiläisvahapohjalle. Puulevylle siveltyä vahapintaa lämmitetään pieni alue kerrallaan.
Kivipalat painellaan vahalle pinsettien avulla.
![]() |
Kurssilaisten kivimosaiikkitöitä vahapinnalle. kuvat Mari Hämäläinen |
Kevät 2019
Nopeasti lukuvuosi onkin vierähtänyt jo kevään puolelle.
Monta kaunista ja erilaista mosaiikkityötä on valmistumassa astianpalasista kivimosaiikkiin.
![]() |
huhtikuu
Kevätnäyttelyssä
Monta ihanaa työtä talven aikana valmistuikin. Näyttelyssä vielä lisää ihasteltavaa.
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Lintu munankuorista
Kaunista ja edullista materiaalia löytyy läheltä, kotikeittiöstä.
Hienoa mosaiikkipintaa saa tehtyä tavallisista kananmunan kuorista.
Kurssilla on myös ihasteltu kuvina ja matkamuistoina taidokkaita munankuoritöitä Vietnamista.
Kuoripinnan voi liimaamisen jälkeen edelleen maalata tai kevyesti sävyttää ja lakata.
maaliskuu
Monenlaista saman pöydän ääressä.
Mosaiikkikursseilla hyödynnetään kierrätysesineitä ja -tarvikkeita sekä tutustutaan uusiin kiinnostaviin tekniikoihin ja materiaaleihin. Työskentelyssä ja aiheen valinnassa voi edetä oman mielenkiinnon mukaan.
Kuvia työskentelystä Tehtaan koululla.
![]() |
Tämän vuoden uutena aiheena ovat olleet erilaiset kivimosaiikkityöt. |
helmikuu
Kevättä kohti on valmistumassa taas toinen toistaan ihastuttavampia linnunpönttöjä. Osa lintumökeistä valmistuu puutarhan koristeeksi, ja joistakin lintujen pesäksi hyväksymistä pöntöistä on lähtenyt jo useampikin lintupoikue.
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Mosaiikkia astianpalasista
Posliinipalasista valmistuu kaunista mosaiikkipintaa, tekniikka tunnetaan myös nimeltä Picasiette tai Pique-Assiette. Kurssilla on valmistumassa tällä tekniikalla monta kaunista työtä veistoksesta puutarhapöytään.
![]() |
Ystävänpäiväsydän astianpalasista ja lasimosaiikista |
![]() |
ruukku uudistuu kauniilla kahvikupin palasilla |
tammikuu
Kaunista kaakelista
Mosaiikkitöihin tutustumisen voi hyvin aloittaa vaikka hyödyntämällä kaakelilaattoja.
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Aijan ihanat taulut ja pannunaluset valmistuivat kaakelin paloista.
Majakat työn alla
Savon ammattiopiston metallialan opiskelijat hitsasivat meille hienoja runkoja viime talvena.
Nyt majakat saavat paloja pintaan.
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Pintakuviointia majakoihin valmistuu mm. lasimosaiikista ja kivimateriaaleista.
Syksy 2018
Kurssit alkoivat vilkkaasti ja työn touhussa oltiin myös syksyisten betonitöiden parissa
Tehtaan koululla.
![]() |
Kurssilla tutustuttiin betonipastan ja muotoilubetonin käyttöön sekä valettiin betoniesineitä sisustukseen ja pihan somisteeksi. Tässä muutamia kuvia valmistuneista töistä. |
![]() |
Kynttilänjalat kartonkihylsyistä ja peltipurkki käsiteltiin betonipastalla. |
![]() |
Paperipussi sai uuden pinnan betonipastalla, ruusukuvio lisättiin kuivaan pintaan servettilakalla. Ruusupallo valmistuu muotoilubetonista. |
![]() |
Satumetsän sieniä. Sienet voi vielä maalata valun kuivuttua. kuvat Mari Hämäläinen |
-------------------------------
Kevät
2018
Betonia pihalle- kurssilla valmistui monipuolisesti erilaisia betoniesineitä ja -valuja.
Kurssilla kokeiltiin mm. kankaiden, kangaskassien ja pitsiliinojen betonimassalla käsittelyä, erilaisia valuja sekä koristepallojen valmistusta.
Kevätnäyttely
Tehtaan koululla Varkaudessa
![]() |
![]() |
Tuoli uudistui yöpöydäksi ja pikkupöydät saivat uudet pinnat kaakelista ja lasimosaiikista. |
![]() |
Tontut valmistuivat betonista ja mosaiikista metalliverkosta muotoillun rungon päälle. Kuvan yläreunassa Kaijan valmistamat kauniit pienet himmelit. |
![]() |
Majakan runko metallilevyä, pinta lasimosaiikkia kuvat Mari Hämäläinen |
2017
Syksy
Mekkoja
Mosaiikkia viikonloppuisin-kurssilla aloitettiin uutena työnä koristemekot.
Pohjat muotoiltiin metallilangasta ja -verkosta,
pinta tasoitettiin saneerauslaastilla.
![]() |
palojen kiinnitystä, astianpalasia vanhoista kupeista, erilaisia lasi ja -mosaiikkipaloja sekä lasihelmiä. |
![]() |
mekko valmistuu pikkutytön huoneeseen |
![]() |
työ saumausta vaille valmiina kuvat Mari Hämäläinen |
Lukuvuosi käynnistyi taas yhdessä tekemistä suunnitellen.
Leppävirralla aloitettiin betonitöillä.
![]() |
NALLET JA KOIRAT SAIVAT SANEERAUSLAASTIKÄSITTELYN |
![]() |
LEHTIIN JÄI HIENO PATINA VALUN JÄLJILTÄ, ERILAISIA LANKOJA JA NARUJA KÄSITELTIIN SANEERAUSLAASTEILLA JA KIEPUTETTIIN LAATIKOIDEN JA ILMAPALLOJEN PÄÄLLE. |
![]() |
VALOA SYKSYISIIN ILTOIHIN |
![]() |
JAUHO-JA KAHVIPUSSIT SIVELTIIN BETONIPASTALLA, SIPSIPUSSI OLI MUOTTINA OVISTOPARILLE, PÖLLÖ VALMISTUI LEIVOSMUOTILLA. kuvat Mari Hämäläinen |
Kuvia kevätnäyttelyistä
Tehtaan koululla Varkaudesta
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Leppävirralla valmistuneita mosaiikkineitoja
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Mosaiikkitöitä kierrätysmateriaaleista
![]() |
Annelin talon runko on rakennettu verkosta, pinta posliiniastioista, kivistä ja keraamisista paloista. |
![]() |
Siskon talon runko on vesivaneria, mosaiikkipinta valmistui vanhoista kaakeleista ja parvekkeena toimii mukin puolikas. |
![]() |
Tuula valmisti puutarhaan sarjan näyttäviä palloja astian palasista. kuvat Mari Hämäläinen |
Kaunista sydäntalvea!
![]() |
kuva Paula Hahtala |
Ruukut kevätkukille
Kukkaruukuissa on kuvansiirtoa kaakelipintaan ja munankuorimosaiikkia
![]() |
Kuvansiirtoa varten kuvat voi tarvittaessa kääntää peilikuvaksi, kuvat siirretään tavallisista värikopioista kuvansiirtoaineella. |
![]() |
![]() |
silkkipaperikuva kiinnitettiin servettilakalla suoraan ruukun pintaan |
![]() |
mosaiikkipintaa ruskeista ja värjätyistä munankuorista |
![]() |
Tarjan kirpparilöytö saa uuden pinnan. Terrakotanvärinen kukkapylväs on jo osittain pohjamaalattu, "marmoripinta" alulla. |
...............................
2016
Tunnelmallista joulunodotusta
Leppävirran mosaiikkiryhmässä valmistuneita kauniita ja herkkiä lyhtyjä, lintuja, vateja sekä jouluisia koristeita. |
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Poppanakassit betoniin ja jouluasetelmiksi
Varkauden mosaiikkiryhmä kokosi valmistuneista töistä pienen näyttelyn.
![]() |
Myös kuusenkoristeet on dipattu betonimassaan. Betonisydämen kuvio syntyi pitsiliinalla. |
![]() |
Riitan syksyn aherruksen tuloksia: pallo, vati ja lyhty. Töiden pohjalle on kiinnitetty kuviollinen paperiservetti, jonka päällä on kirkkaat lasipalat. |
![]() |
Betonikasseja tehtiin Leenan toiveesta ja kun yksi innostui niin sehän tarttui.. |
![]() |
Ruukussa kuvansiirtoa kaakelipinnalle sekä munankuorimosaiikkia. |
![]() |
Pirjon kassi ja pitsiliinakori kuvat Mari Hämäläinen |
![]() |
Servettikuvioitu vati, kuva Paula Hahtala |
Lyhtyjä servettilakka- ja lasimosaiikkitekniikalla
![]() |
Päivin ruska ja talvi lyhdyt |
Syksyllä olemme kokeilleet erilaisten paperipintojen ja kuvien yhdistämistä mosaiikkitöihin. Mosaiikkia puutarhaan ryhmän Tarjan, Paulan ja Päivin kauniit lyhdyt valmistuivat servettilakkatekniikan ja kirkkaan lasimosaiikkipinnan yhdistelmänä.
....................................................................
Herkkää mosaiikkipintaa munankuorista
![]() |
Suloiset kissat valmistuivat Harjuranta/Könöpelto käsityöpajassa. kuva Eira Auvinen |
![]() |
Kuoren sisäpuoli värjäytyy voimakkaammin kuin ulkopuoli, värjätttyä pintaa voi hioa hienolla hiekkapaperilla, jolloin reunoille jää vaaleampi alue. |
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Kukkaruukun muodonmuutos
Ritvan kirpparilöytö muuttui kevään aikana näyttäväksi istutusastiaksi.
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Kevätnäyttelykuvia.
Lämmin kiitos kaikille ihanille oppilaille tästä lukuvuodesta ja kevätnäyttelyyn osallistumisesta!
Leppävirta
![]() |
Metalliperhonen kauniin sinivihreänä. |
![]() |
Terassin somisteeksi valmistunut aurinko ja lisko. Aurinko on niksibetonista valettu, liskossa on vaneripohja. Molempien pinnassa on lasimosaiikkia. |
![]() |
Taidokkaat työt on toteutettu lasista, lasimosaiikista ja helmistä. Madonna, riipukset ja naamiot ovat matkamuistoja. |
![]() |
Lautasen keskellä on servettilakkatekniikkaa ja reunoilla erilaisia kimallelasipaloja. |
![]() |
Kengätkin voi päällystää lasipaloilla.. |
![]() |
Lyhdyt ja pallo palapelimosaiikkia sekä servettilakkatekniikkaa ja läpikuultavia lasipaloja |
![]() |
Liuskekivilaatta sai somisteeksi lasikorennot. |
![]() |
Pikkumummon vartalo tehtiin verkosta, pinta muotoiltiin niksibetonista, edessä keramiikkakurssilla valmistuneet jänöt. Taustalla oleva taulu lasimosaiikista, lasipaloista ja liuskekivestä. |
Varkaus
![]() |
Keijutyttö |
![]() |
Keijutytön pää, kädet ja jalat valmistettiin keramiikasta. Hiukset ja muut tekstiiliosat käsiteltiin tekstiilinkovetusaineella. Siivet on muotoiltu metallilangasta ja niihin on punottu helmiä. |
![]() |
Pöllötaulu läpikuultavasta lasimosaiikista ja lasipaloista. |
![]() |
Tyttöhahmon mekko on posliiniastian palasista koottu, talolyhdyssä on kaakeliseinät ja ruusuköynnös. Lintujen juoma-allas lasimosaiikkia. |
![]() |
Havujen katveessa orava ja jänö ruskeansävyistä lasimosaiikkipaloista, lintupuu lasipaloista valmistui vanhaan ikkunaan, koristeellinen linnunpönttö lasimosaiikkia. |
![]() |
Ruukku lasimosaiikkia, pöydän pinta kaakelinpaloista. |
![]() |
Myös Varkauden ryhmässä valmistui majakoita ja taloja. |
![]() |
Pöllöt postilaatikossa |
![]() |
öljylampun runko on metallilangasta ja verkosta muotoiltu, pinnassa metallinhohtoisia mosaiikkipaloja, hyllyllä olevat ruukut munankuorimosaiikkia. |
![]() |
lintu iridisoiduista ja läpikuultavista lasipaloista |
Vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Mosaiikkiryhmissä valmistuu toinen toistaan hienompia töitä, on ihana nähdä kuinka kurssilaiset innostuvat kokeilemaan, ideoivat yhdessä uusia haasteita ja valmistavat itselle sopia töitä.
![]() |
Jaanan näyttävässä taulussa on materiaalina lasimosaiikkia, erimuotoisia lasipaloja sekä liuskekiveä. |
Hyvää Pääsiäistä
![]() |
Pirjon jänönmuotoinen istutusastia uudistui valkoisilla posliiniastian palasilla. |
![]() |
Munankuorista valmistuu keveää mosaiikkipintaa. Työn voi tarvittaessa pohjamaalata ja munankuoripintaa sävyttää eri väreillä. Lopuksi työn voi vielä lakata. |
![]() |
Ihana pikkupöllö koristehyllyn somisteena |
![]() |
Airin tummasävyinen pöllötaulu |
![]() |
Hannelen pöllötaulu Koiramaista menoa.. |
![]() |
Riitan koiralla on ihan oma tyyliin sopiva naulakko kuvat Mari Hämäläinen |
Syksyn 2015 aikana valmistuneita lyhtyjä, jouluisia koristeita ja valaisimia Leppävirran mosaiikkiryhmästä.
![]() |
![]() |
Tuulan lyhdyt |
![]() |
Annelin jääkukkalyhty |
![]() |
Marjan joulukoristeet |
![]() |
Riitan sydänrasian taustalla näkyy osa Tarjan taulusta, jonka pintaa on koottu palapeilistä tehdyistä paloista. Rasian pintassa on munankuorimosaiikkia. kuvat Mari Hämäläinen |
Hyvää adventtiaikaa
![]() |
Lyhty ja pallot Leppävirran mosaiikkiryhmästä |
Tunnelmallista Ystäväviikkoa!
![]() |
Lasisydämet |
![]() |
Kookas lasilyhty sai kauniin pinnan läpikuultavasta lasimosaiikista. |
Töitä palapelimosaiikista
![]() |
Lyhty palapelimosaiikista ja itsesulatetuista lasihelmistä. |
![]() |
Valaisimen kupu uudistui läpikuultavalla palapelimosaiikilla. kuvat Mari Hämäläinen |
Tervetuloa mosaiikkitöiden maailmaan uudet ja jatkavat kurssilaiset!
![]() |
Sienimökki, sienet ja siili kevätnäyttelyssä Peltolassa. kuva Mari Hämäläinen |
.............................................................................................................................................
Kevät 2015
Ihanaa kesää ja lempeitä tuulia!
Kuvia kevätnäyttelyistä
![]() |
Kookas lasisylinteri sai uuden käyttötarkoituksen akvaariona |
![]() |
Majakkalyhdyt muotoiltiin metalliverkoista, pintaa valmistui mm. kaakeleista, kivistä ja astianpalaista, joukossaan myös pienet matkamuistot, kivet ja simpukat. |
![]() |
Sinisävyisillä astianpaloilla päällystettyyn majakkaan johtavat keramiikkaportaat. |
Laastipölyt on nyt tuulettu vaatteista ja sormenpäät putsattu liimatahroista..aurinkoista kesää!
![]() |
Vintage uimapukujen ja bikinien pohjavanerit suunnitteli Kirsi. Lasimosaiikkia niihin loihtivat Riitta, Marja ja Maija |
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Heleää toukokuuta!
![]() |
Leppävirran mosaiikkikurssilla ja Soinilansalmen käsityöpajassa valmistuneet keväiset työt. Kuvat Mari Hämäläinen |
Betonia puutarhaan ja sisustukseen
Kurssilaiset olivat taas hyvin tuottoisia ja runsas määrä töitä valmistui
tehtaan koululla järjestetyllä betonivalukurssilla:
istutusastioita ja ruukkuja, kynttilänjalkoja, koristesieniä, mosaiikkipaloilla koristeltuja pihalaattoja, palloja, betonijalustoihin valettuja "puita" ja herkkiä sisustussydämiä..
![]() |
Pitsiä ja betonia..liina taipui ruukunpäälliseksi ja kuvioiksi astioiden pintaan. |
![]() |
Työn voi valmistaa myös vapaasti muotoilemalla, tukirunkona käytettiin katiskaverkkoa. Kurssilaisen suunnittelema hevonen työvaiheessa ja valmiina. kuvat Mari Hämäläinen |
Kevätnäyttelyyn valmistui ihania keijuja ja tyttöjä monien tunteikkaiden työvaiheiden jälkeen
![]() |
Alussa häivähdys epätoivoa.. rautalanka-aihio alulla. |
![]() |
Rautalanka-aihion päälle kiinnitettiin katiskaverkkoa |
![]() |
Verkkojen kiinnityksen jälkeen alkaa pinnan tasoittaminen |
![]() |
Raajoja muotoiltiin sekä keramiikasta että verkosta, tälle tytölle tulee myös kengät jalkaan |
![]() |
Päät ja raajat muotoiltiin keramiikanopettaja Päivi Utriaisen johdolla. Saimme arvokkaita neuvoja ja apua myös Susannalta ja Ulla-Riitalta |
![]() |
Mekkoja valmistetiin monista materiaaleista, tähän on tulossa iridisoitua lasimosaiikkia, kimallepaloja ja lasihelmiä |
hiukset, hatut ja pitsit kovetettiin tekstiilinkovetusaineella.
Talvesta kevääseen
Majakoita valmistuu
Lintujen viserrystä.
Mosaiikkitöitä Kaitaisten käsityöpajasta
Hyvää Ystäväviikkoa!
Majakat saavat paloja pintaan
Syksyn ahkeroinnin jälkeen majakat ja talot alkavat olla palojen kiinnitystä vailla. Runkoja valmistettiin rappausverkosta ja vahvasta rautalangasta.
Pintaa valmistuu mm. astianpaloista, lasimosaiikista ja kaakelista.
Sitten vielä muu viimeistely: portaat, ovet, ikkunat, majakan lyhty..kenties pieni luoto kivestä tai betonista..
Syksyn aikana valmistui useita hienoja sisustusprojekteja. Vasta mosaiikkiharrastuksen aloittaneet kurssilaiset toteuttivat taitavasti erilaisia töitä lyhdyistä ruukkuihin ja pöytälevyihin saakka.
.........................................................................................................................................................
Ja tässä heitä nyt on..
![]() |
Allin keijulla on kauniit helmisiivet, kimallekengät ja pitsiä mekonhelmassa |
![]() |
Marjan keijun kädelle on laskeutunut pikkulintu, helman laskoksissa on somisteena helmiä |
![]() |
Kesällä Lean tyttö keinuu puutarhassa omenapuun alla |
![]() |
Keväistä mosaiikkia-kurssilla Kuvansissa on valmistumassa mm. tämä sinivuokko-aiheinen puutarhapöytä. Pöydän valmistuksessa on hyödynnetty lasipalasia. kuvat Mari Hämäläinen |
Talvesta kevääseen
![]() |
![]() |
Marja-Liisan kaunis mosaiikkipuu, toiselta puolelta talvisessa ja toiselta puolelta keväisessä värityksessä. |
![]() |
Marja-Liisan valmistama ihastuttava jänö ja poikanen. kuvat Mari Hämäläinen |
![]() |
Annin suunnittelema pirteä pääsiäismuna kukkakuvioista, softglass-paloista ja pienistä lasiympyröistä. |
Majakoita valmistuu
![]() |
Marjan upeaan majakkaan syttyivät led-valot. |
Lintujen viserrystä.
![]() |
Annelin lintu valmistui Leppävirran ryhmässä. Linnun pinta on koottu lasista, lasimosaiikista sekä pyöreäreunaisista softglass-paloista. |
![]() |
Lean harakka on pikkulinnun rungosta tuunattu. Pinta on taitavasti välkehtivästä lasimosaiikista toteutettu. |
![]() |
Allin lintu sai höyhenpeitteen lasipaloista. Kuvat Mari Hämäläinen |
Mosaiikkitöitä Kaitaisten käsityöpajasta
![]() |
Kurssilaiset suunnittelivat kauniit lasimosaiikkikuviot bambuvateihin ja pääsiäiskoristeisiin. Kuvat Mari Hämäläinen |
Hyvää Ystäväviikkoa!
![]() |
Leppävirran mosaiikkikurssilla ystävykset valmistivat kauniit korut. kuvat Mari Hämäläinen |
![]() |
Yhteistyöllä sujuu, ystävä auttaa kaakelin paloittelussa. Betonisaappaan kukkakuviot valmistuivat vauhdilla käsityöpajassa Kaitaisissa. |

Syksyn ahkeroinnin jälkeen majakat ja talot alkavat olla palojen kiinnitystä vailla. Runkoja valmistettiin rappausverkosta ja vahvasta rautalangasta.
Pintaa valmistuu mm. astianpaloista, lasimosaiikista ja kaakelista.
Sitten vielä muu viimeistely: portaat, ovet, ikkunat, majakan lyhty..kenties pieni luoto kivestä tai betonista..
![]() |
Kuvat Mari Hämäläinen |
Syksyn aikana valmistui useita hienoja sisustusprojekteja. Vasta mosaiikkiharrastuksen aloittaneet kurssilaiset toteuttivat taitavasti erilaisia töitä lyhdyistä ruukkuihin ja pöytälevyihin saakka.
Työ ennen saumaamista |
ja saumaamisen jälkeen |
![]() |
Pöytä sai uuden upean ilmeen. Työssä näkee hienosti sen millaista pintaa erilaisista ja erimuotoisista paloista syntyy. Kuvat Terhi Riikonen |
![]() |
Puutuoli uudistui kauniiksi yöpöydäksi. Kuva Paula Hahtala |
.........................................................................................................................................................
Tunnelmallista Joulunodotusta!
![]() |
Kookkaat koristekuuset valmistuivat lasimosaiikista sekä läpikuultavista lasipaloista. kuvat Leppävirran ja Varkauden ryhmistä/ Mari Hämäläinen |
Talventuloa odotellessa
![]() |
Valopallojen ja lyhtyjen tunnelmassa |
kuva Nataliia Ollikainen |
![]() |
Mosaiikkitöiden valmistuksessa voi hyödyntää myös kotoa löytyviä materiaaleja kuten lasipurkkeja ja rikkoutuneita lasiastioita. Kuva Paula Hahtala |
Rakennellaan runkoja..
![]() |
Kurjen runko pohjatyövaiheessa |
![]() |
Majakan runko saa saneerauslaastia pintaan |
![]() |
Useaan kertaan betonivalutöissä hyvin palvelleet styroksipallon puolikkaat ovat nyt sienimökin katto. kuvat Mari Hämäläinen |
.................................................................................................................................
Heleää kevättä ja hyvää kesää!
Yksityiskohta Hajuherne-aiheisesta ikkunasta. Kurssilaisen suunnittelema herkkä työ valmistui vanhaan ikkunanpokaan lasinsulatus-, mosaiikki- ja metallilankatekniikoilla. |
Kuvia kevätnäyttelyistä 2014
kuvat Mari Hämäläinen
Mosaiikkikurssit päättyvät pikkuhiljaa tältä vuodelta...
![]() |
Nämä harakat valmistuivat taitavan kurssilaisen suunnittelemina Leppävirralla. kuvat Mari Hämäläinen |
![]() |
Kauniisti toteutettu jänö valmistui lasipaloista Varkauden ryhmässä. |
Vihdoinkin! Keväisiä kelejä ja auringonpaistetta! Eikun pihaa haravoimaan ja ensimmäiset terassisomisteet esille. Nämä tyynyt eivät säänvaihtelua hätkähdä.
![]() |
Tämä tyyny valmistui astianpalasista. |
![]() |
Keväinen lyhty läpikuultavasta lasimosaiikista, lasihelmistä ja millefioripaloista. |
![]() |
Peili valmistui lasimosaiikista ja lasipaloista, kauniina yksityiskohtana ovat kurssilaisen keramiikkakurssilla valmistamat pikkuperhoset. |
Vanhat ikkunat sisustustauluiksi.
![]() |
Töissä on käytetty lasia ja lasimosaiikkia. |
![]() |
Työt Leppävirran ja Soinilansalmen ryhmistä. Kuvat Mari Hämäläinen |
Koristevateja
![]() |
Puukulhoon valmistui näyttävä pinta iridisoiduista ja kultamarmoroidusta lasimosaiikkipaloista. |
Taitavaa pinnan- ja väriensommittelua lasipaloista. Työn pohjana on kirkas lasilautanen. Kuvat Varkauden mosaiikkiryhmästä/Mari Hämäläinen |
Valoisaa uutta vuotta 2014!
Mosaiikkikurssit jatkuvat Varkaudessa viikolla 2. ja Leppävirralla viikolla 3.
![]() |
kuva Leppävirran mosaiikkiryhmästä/Mari Hämäläinen |
Hyvää joulunvalmistelua mosaiikkiryhmistä.
Pallot lasimosaiikkia. Kuvat Mari Hämäläinen |
Keveitä koristetähtiä joulukuuseen tai vaikkapa ikkunaan ripustettavaksi. Toisella puolella on kauniisti heijastava peilipinta. |
![]() |
Kauniit jouluistutukset. Kuva Lea Julkunen |
Talven odotusta
![]() |
Jänö on jo pukeutunut valkoiseen talviasuun...jokohan nyt saataisiin kaunis valkoinen lumipeite luontoonkin. |
Tunnelmaa syksyn pimeneviin iltoihin.
![]() |
Tämä kaunis lasimosaiikkilyhty valmistui Leppävirran mosaiikkiryhmässä. Työ on valmistettu läpikuultavista lasimosaiikkipaloista. |
![]() |
Lyhdyt tiffanylasipaloista. |
![]() |
Kesämuistoja. Sulatetuista lasipaloista koottu niitty ja omenapuunoksa-aiheinen työ. Työ valmistui Leppävirran ryhmässä. |
Syksyisiä betonivaluja
-kurssin satoa
![]() |
Lehdillä kuvioitu ruukku, työ on vielä muotista purkamisen jälkeen kostea, väripinta tasoittuu työn kuivuttua. Taustalla valettuja koristelehtiä. |
![]() |
Kulhoja ja astioita ulkoroihuille, työt on värjätty ruskealla rautaoksidilla. |
![]() |
Kookkaita pitsiliinoilla kuvioituja sieniä. Taustalla kynttiläjalka. |
![]() |
Kuvat Mari Hämäläinen |
![]() |
Kynttilänjalkoja ja koristevateja. |
Sadonkorjuuta
Myös mosaiikkitöissä syksy on alkanut monenlaisten töiden merkeissä, yhtenä kivana ideana on ollut kaupoissa myytävien massasta valmistettujen hedelmien kuten omenoiden ja kurpitsoiden päällystäminen lasimosaiikilla.
Nämä omenat ovat valmistuneet Leppävirran ryhmässä.
![]() |
kuva Mari Hämäläinen, metallilankakorin valmistaja Pirjo Manninen |
Tervetuloa syksy!
Kauniin kesän jälkeen on taas mukava palata mosaiikkitöiden pariin, helppoja ja hauskoja puuhattavia ovat erilaiset sienet. Nämä komeat kärpässienet ja tatit valmistuivat viime vuoden kurssilaisten taitavissa käsissä.
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Hyvää kesää!
![]() |
Vihdoinkin vihertää, aurinko paistaa ja on lämmintä. Varkauden ryhmässä valmistuneet pallot, kukko ja kana koristavat puutarhaa Luttilassa. |
![]() |
kuvat Mari Hämäläinen |
Kevätnäyttelykuvia 2013
Leppävirralta
![]() |
Koristetyynyt, kilpikonnat ja pallot lasimosaiikkia ja sulatettua lasia. Taustalla upea tilkkupeitto vanhoista farkuista. |
![]() |
Betonista valettu kynttilänjalka sekä kranssi ja munia. |
![]() |
Kookas ruukku kaakelinpaloista ja lasihelmistä sekä risukurssilla valmistunut näyttävä oksakimppu. Taustalla kudontakurssilla valmistuneita mattoja. |
![]() |
![]() |
Kookkaita palloja, koristetyyny vanhoista astioista sekä lasilyhty lasimosaiikista. |
![]() |
Lasimosaiikkityö vanhaan ikkunanpokaan. Tekijä yhdisti työhön myös tiffanytekniikkaa. |
![]() |
Lyhdyn kuviot on valmistettu lasimosaiikista ja se on saumattu tummalla saumauslaastilla. |
![]() |
Metallipöytä sai uuden mosaiikkipinnan klinkkeri- ja kaakelipaloista sekä lasihelmistä. |
![]() |
Peili marmoroitua lasimosaiikkia. |
![]() |
Upea useaa tekniikkaa yhdistävä pyöränvanne. Työssä on nyplättyä pajunkuorta ja punottua pajua sekä mosaiikkia. |
![]() |
Sienibuumin satoa, tänä vuonna yhdistelimme betonia ja mosaiikkia. |
![]() |
Valoimme laattoja käänteisellä menetelmällä. Kuvat Mari Hämäläinen |
Kukkaruukkuja ja kumppareita
![]() |
Elämäniloiset kukkaruukut on valmistettu erilaisista astianpalasista, yläreunan ruudutus on lasimosaiikkia. |
Nämä kumpparit sopivat vaikka ovistoppareiksi. Betonista valetut saappaat on päällystetty erilaisilla mosaiikkipaloilla ja kumpparin sisällä on tilaa esim. pienelle maljakolle.
Kevään ensimmäiset perhoshavainnot
Mosaiikkikursseilla on useana vuotena valmistunut kanoja, kukkoja ja monenlaisia munia. Kuvat Varkauden ja Leppävirran kevätnäyttelyistä.
![]() |
Kanojen ja kukkojen valmistuksessa vierähtää helposti koko kevätlukukausi. |
![]() |
Leppävirtalaisen kurssilaisen mahtava kukko, myös pyrstösulat on osittain päällystetty mosaiikkipaloilla. |
Kaunista kierrätystä, astian palasilla ja lasihelmillä somistettuja munia. |
Kuvat Mari Hämäläinen |
Kissanpäiviä
![]() |
Kuvat Mari Hämäläinen |
![]() |
Leppävirran ja Soinilansalmen kissoja |
![]() |
Varkautelaisia kissoja |
Lean syksyllä 2012 valmistamia mosaiikkitöitä. |
![]() | |
.Kynttilänjalkoja, öljylamppu ja yrttipurkkeja. |
![]() |
Öljylamppu |
![]() |
Yrttipurkki. Kuvat Lea Julkunen. |
...................................................................................................................................................................
Kevätnäyttelytöitä 2012
kuvat Mari Hämäläinen.
Työt Varkauden, Leppävirran ja Karvion mosaiikkiryhmistä
sekä Soinilansalmen ja Haapamäen käsityöpajoista.
Peili, öljylamppu ja koristekenkä. Töissä on käytetty lasimosaiikkia. |
Numerokyltti lasimosaiikista. |
Seinäamppelit ja vanhoihin kumppareihin valetut betonisaappaat, jotka on päällystetty kaakelipaloilla. |
Talonnumerokylttissä on mm lasimosaiikkia, marmoripaloja ja tiffanylasia.
|
Perhosessa on mm. iridisoitua lasimosaiikkia ja lasihelmiä.
|
Uudistetussa peilinkehyksessä on tiffanylasia, iridisoitua lasimosaiikkia ja millefioripaloja.
|
Perhosen kuviointiin on käytetty mm. kultamarmoroitua ja iridisoitua lasimosaiikkia.
|
Seinäamppelin runko on muotoiltu katiskaverkosta,
työ on päällystetty kaakelinpaloilla.
|
Perhosen pinta on sulatetuista lasipaloista koottu. |
Seinälampetissa on tiffanylasia ja lasihelmiä.
Kynttilänpidikkeenä on vanha leivosvuoka.
|
Kookkaat kilpikonnat on rakennettu hitsatun rungon päälle.
Molemmisssa on käytetty kaakelia ja somisteena mm. simpukankuoria, lasihelmiä ja kiviä.
Linnunpöntöt ovat somisteita sisustukseen tai puutarhaan, muutamia näistä linnut ovat kelpuuttaneet myös pesäpöntöiksi. Levähdys pöntönsuulla onnistuu kahvikupin korvalla. |
Tässä pöntössä on jo asukas.
Pöntön pinta on vanhoista posliiniastioista koottu.
|
Tarjottimen pinta on lasimosaiikkia.
Kuvat Mari Hämäläinen
Onko saapasmuotteina käytetty hai-saappaita ? Minulta saisi keltaiset hait numero 38 valumuoteiksi !
VastaaPoistaMari
Hei! Betonikumpparit valmistanut kurssilainen kertoi, että valumuotteina käytetyt kumpparit olivat Viking-merkkiset. Otamme mielellämme ehjiä kumppareita vastaan! Terveisin, Mari Hämäläinen
Poista