Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehräys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehräys. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. helmikuuta 2019

Kuvansin ahkerat kehrääjät

Kehräyskurssilla syntyy lankaa sekä villasta että pellavasta. Kuvassa näkyy perinteisen rukin lisäksi myös pystyrukki. Innokas kehrääjäjoukko kokoontuu viikonloppuisin Kuvansin koululla.

Kuva Katri Ahonen


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Terveisiä kehräyskurssilta

Karstat heiluivat ja rukit pyörivät Kuvansissa taas kuluneena viikonloppuna.
Muutamilla kurssilaisilla on omia lampaita, joiden villoja he jalostavat langoiksi ja siitä edelleen tuotteiksi. Lankoja voi käyttää vaikkapa neuleisiin tai kankaankudontaan. Jaana aikoo kutoa omien kainuunharmasten villoista matkahuovan!


Kuva Jaana Sulkava


tiistai 25. elokuuta 2015

Tulevan lukuvuoden kädentaitokurssien esittelyä

 Varjentiinin vitriinissä Heinävedellä ajalla 25.8.-30.9.

esillä töitä ja ideoita mm. kudonta-, kehräys-, huovutus-, kivenhionta- ja kierrätyskäsityökursseilta.

kuva Mari Hämäläinen


Uutuuskursseja Heinävedellä 2015-2016
1150405 Rakas vanha huonekalu, Petruma
1151406 Moottorisahaveistokset, Vihtari
1155402 Kivenhiontaa lapsille ja nuorille, Lepikkomäki
1168401 Käsitöitä tumpeloille, Karvio
1166401 Kokeileva kierrätyspaja, Pitajäntupa
1169401 Keskeneräiset käsityöt, Pitäjäntupa
1169404 Perintötekstiilin uusi elämä, Pitäjäntupa
1165401 Maalauksellinen tekstiili huovuttamalla, Varistaipale

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Näyttelyyn kun pyöräilemme...


Kuva Päivi Tölli

Vielä ehtii kevätnäyttelyyn!

Näyttely auki:
Heinävedellä
ma 28.4. klo 10-16
ti 29.4. klo 10-18

Joroisissa
ma 28.4. klo 8-15
ti 29.4. klo 8-15

Leppävirralla
ma 28.4. klo 8-18
ti 29.4. klo 8-15

Työnäytöksiä Pitäjäntuvalla Heinävedellä.
Kuvassa pellavan kehräystä.
Kuvat Katri Ahonen









keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Rukkini laulaa, laulaa...

 


Kehruukurssi-
unelma jo kaukaa!
Viimeinkin rukkini
laulaa, laulaa.

Karstattu on
villat lampaan,
ystävän koiran
karvat kampaan.

Hahtuvat heitetty
rukin nieluun.
Surrur-rur...
ilo ja riemu
siirtyneet sieluun.

Langoista lapsille
pipot laitan. Hups,
silmukat menivät
vähän yli laidan,

Haitanne ei
virheet pienet.
Samaa mieltä
sinäkin lienet.

Tekemisen polte
ja riemu tässä
tärkeintä
luovassa elämässä.

28.3.2014 Raakel Kovala
 
Kuvat Katri Ahonen
 

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Perinnettä Pitäjäntuvalta


 
Vippelää mutta ei vikkelää- taidetta seinälle!
Kankurit ovat kutoneet perinteistä vippelä-sidosta kapeaan seinävaatteeseen.
 Kudonnaiseen uppoaa paljon villalankaa ja se on varsin hidasta kudottavaa, mutta lopputuloksena syntyy taloja, puita, kasveja ym. mielenkiintoisia kuvioita.


Kehräyskurssilla syntyy villalankaa, lämmin kaulaliinakin valmiina.
Kuvat Katri Ahonen
Teksti Katri Ahonen ja Päivi Tölli

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Paukarlahden punontakurssin kuulumisia

Teksti ja kuvat Minna Koskinen
YMPÄRI mennään ja YHTEEN tullaan – PAUKARLAHDESSA PUNOTAAN
Kehruu Jennit


Paukarlahdessa on punottu yli 10-vuotta innokkaasti. Itse olen toiminut viimeiset kolme vuotta ohjaajana Paukarlahdessa. Näinä vuosina olen päässyt seuraamaan pienen kylän aktiivista elämää ja kuulut monta mukaansa tempaisevaa tarinaa. Kylän entinen koulu ja nykyinen päiväkoti on ollut useamman vuoden kokoontumispaikkana. Tämä entinen kyläkoulu on myös kyläläisten yhteinen kokoontumispaikka ja toiminnan sydän. Tänäänkin, lauantaina, yhtä aikaa meidän kurssimme kanssa, kyläläiset kokoontuvat luistelupäivän merkeissä koululle viettämään yhteistä talviriehaa. Luvassa on urheilusuoritusten lisäksi makkaran paistoa ja mukavaa yhdessäoloa. On hienoa päästä näkemään ja kokemaan tätä kylän yhteisöllisyyttä.

 
Pertti työntouhussa
Yhtenä kurssikertana istahdimme kahvikupin äärelle, ja kurssilaiset alkoivat muistelemaan menneitä kurssikokemuksiaan. Aina ei ole entisen kyläkoulun tiloissa punottu, vaan vaiherikkaan kurssihistorian aikana on työskennelty, niin entisen kyläkaupan varastossa kuin nuorisoseurantalolla. Erityisesti nuorisotalon kurssipäiviä muisteltiin antaumuksella. Talviaikana ennen kurssin alkua kannettiin puoli tuntia puita tupaan, jotta saatiin kamiinat lämpimäksi. Tästä huolimatta tehtiin kylminä pakkaspäivinä takit päällä töitä ja lämpimäksi pysymiseksi pantiin välillä jopa tanssiksi. Punomisen ja tekemisen paloa ei tästä porukasta voi sammuttaa mikään.
Vuosien saatossa onkin syntynyt monenmoista: paju- ja risueläimiä, erilaisia koreja aina kahvipusseista, tuohesta kuin myös risusta ja pajusta. Lisäksi on syntynyt vöitä, kaitaliinoja, metallilankalyhtyjä sekä puutarhaan teoksia. Tämä lista on yhtä loputon kuin kurssilaisten mielikuvitus! Aina löytyy uusia materiaaleja, tekniikoita ja käyttötarkoituksia punontatöille.   

Kurssin sydän muodostuu aina kurssilaisista itsestään. Voin todeta, että tällä porukalla sydän on paikallaan. Mieltä lämmittävää on olla ohjaamassa tätä porukkaa. Oppimisen ilo, tekemisen into ja porukan hyvä yhteishenki välittyy kaikille. Tältä porukalta eivät myöskään jutut lopu kesken! Monesti kurssipäivän aikana on ehditty pähkäilemään työn lomassa ihmiselon mystisyyttä sekä puitu kunnan ja kylä asioita – kaikki tämä tietenkin hyvällä positiivisella asenteella ja hurtilla huumorilla höystettynä. Tekevä mieli ehtii ja joutaa. Käden ja silmän yhteistyön tuloksena syntyvät erilaiset työt. Samalla mieli rentoutuu ja lepää arjen kiireestä. Me täällä Paukarlahdessa jatkamme harjoituksia. Tervetuloa mukaan porukkaan ensi syksynä. Voimauttavia hetkiä käsityön ja punomisen parissa!







Riitan hengari
Satu ja oljet







 

 


tiistai 11. helmikuuta 2014

Pipo käsinkehrätyistä langoista - kehräyskurssilla ollaan jo näin pitkällä!



Ahkeran kehrääjän kauden kehruutuloksia,
tavoitteena ollut pipokin valmistunut!


Ensimmäisistä langoista valmistunut lämmin myssy
Teksti ja kuvat Katri Ahonen

tiistai 10. joulukuuta 2013

Villakuidusta langaksi

Kehräyskurssilaiset ovat opetelleet syksyn aikana perinteisen kehräyksen vaiheita:

Puhdistettu lampaanvilla karstataan ensin tasaiseksi lepereeksi joko käsikarstoilla tai karstamyllyllä.



Sen jälkeen villa kehrätään rukilla langaksi. Rukin tasainen polkeminen vaatii opettelua. Kun taidon oppii, kehrääminen on oikein mukavaa ja rentouttavaa puuhaa.


Lopputuloksena syntyy kaunista eläväpintaista lankaa, jota voi käyttää vaikka neuletöihin tai kankaankudontaan.
 
Kerrattuja luonnonvärisiä lankoja
Kuvat Leppävirran kehräyskurssilta, Katri Ahonen

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kehräyskurssin satoa

Karstat heiluvat ja rukki pyörii taas ahkerasti Pitäjäntuvan kehräyskurssilla. Kehrättyjä lankoja ja niistä valmistettuja töitä on esillä Heinävedellä Varjentiinin vitriinissä lokakuun ajan. Näytteillä on myös kierrätysmateriaaleista tehty värttinä ja sillä kehrättyä paperilankaa. Poikkea katsomaan!

Käsinkehrätyistä villalangoista neulotut villahousut ja kangaspuissa kudottu matkahuopa
Kuva Päivi Tölli

Tänä lukuvuonna kehräyskurssi kokoontuu myös Leppävirralla.
kuva Virpi Uhlbäck

torstai 15. marraskuuta 2012

Kehräyskurssin kuulumisia

Heinävedellä on aistittavissa historian havinaa ja vanhan ajan kiireetöntä tunnelmaa kun kehräyskurssilaiset kokoontuvat joka toinen torstai-ilta karstaamaan villoja ja polkemaan rukkeja kirkonmäelle Pitäjäntuvalle. Lankaa syntyy niin suomenlampaan villasta kuin Ahvenanmaan lampaiden pitkistä villoista ja mukaan saatetaan heittää myös koiran karvoja. Isoäitien vaativa taito siirtyy Katri Ahosen ohjauksessa sukupolvelta toiselle ja oppimisen ilo loistaa kurssilaisten kasvoilta. Langoista neulotaan asusteita, kudotaan shaaleja ja tehdään erilaisia käsitöitä Pitäjäntuvan muilla kursseilla.

Kuva Jukka Tuohino