Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanpainanta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanpainanta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. elokuuta 2020

Eira Auvisen ja Irene Laitisen yhteisnäyttely Keskuskonttorilla

Nyt kannattaa suunnistaa Varkauden Keskuskonttorille! Näyttelyssä on Eira Auvisen taidokkaita ja kauniita teoksia monilla eri tekniikoilla toteutettuna. Irene Laitinen on kuvannut töitä eri luontokohteissa ja kirjoittanut töihin liittyviä runoja. Kahden Varkautelaisen taitajan kokonaisuus on henkeäsalpaavan kaunista katsottavaa. Kuvat Pirjo Manninen






maanantai 8. lokakuuta 2018

Kauniita kankaita valmistui luonnonvärikurssilla

Kahtena viikonloppuna tutustuttiin ekoprinttimenetelmään sekä kankaiden kuviointiin maaväreillä.
Ihanan lämpöisen kesän kukat tallentuivat kankaille.

Silkkihuivin kuviointia
Kasvit luovuttavat väriainetta höyrytyksen aikana ja myös kasvien muodot piirtyvät kankaille.



 Kurssilla valmistui niin herkkiä kukkakankaita kuin vahvoja kuvioituja kankaita ja sävyjä kankaiden ja kasvien rautavesikäsittelyllä.



Rautavesikäsittely luo kasveista tummia sävyjä höyrytyksen aikana.

 Syksyisiä sävyjä kankaalle maaväreillä

Maalausta, soijavahakuviointia ja painantaa maaväreillä.



 Ohessa säilykepurkkeihin päätyivät myös langat ja kukat, valmistumassa kiehtovaa lankojen aurinkovärjäystä.



Lehtikuviointia nahkapaperille


Ekoprintit onnistuvat kauniisti myös akvarellipaperille.
Lisänä työssä on konekirjontaa.



Kuviointia kokeiltiin niin erilaisille kankaille, akvarellipaperille kuin nahkapaperillekin. Valmistumassa on  mm. säilytyskoreja ja tekstiilejä sisustukseen ja vaatetukseen.
kuvat Mari Hämäläinen
Kurssilla vallitsi ihana innostunut tunnelma, jokaista höyrytyksestä valmistunutta kangasta ja luonnon tuottamaa kauneutta ihastelimme kerta toisensa jälkeen.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Värikästä syksyä!

Syksy kutsuu lankojen ja kankaiden pariin: opiston käsityökursseilla suunnitellaan ja ideoidaan jo ensimmäisiä töitä. En ole aiemmin juurikaan pitänyt oranssista, ehkäpä sateinen kesä vaatii nyt värikkäämpiä käsityömateriaaleja. Jo aiemmin virkkaamani kaulaliina sopii oranssin laukun kaveriksi  ja sinne onkin mukava sujauttaa itse valmistettu kukkaro tai meikkipussi. Kankaat on värjätty ja painettu itse, taatusti uniikkia!
kuva Pirjo manninen

maanantai 2. joulukuuta 2013

Tyylikkäitä sisustustekstiilejä

Joulukuu on alkanut ja olemme laskeutuneet adventin aikaan. Me täällä opistolla valmistaudumme jo kevääseenkin ja muistutamme tästä tammikuussa alkavasta uutuuskurssista:
Keväisiä sisustustekstiilejä -kurssi (1104189) 9.1. alkaen Tehtaan koululla torstaisin klo 9-11.30.


Innostu kankaankuvioinnin monista mahdollisuuksista. Tyylikästä, yksinkertaista tai värikästä niin keittiöön, olohuoneeseen kuin lastenhuoneeseenkin. Painetaan, etsataan ja estovärjätään kankaita ja ommellaan verhoja, tyynyjä ja käyttötekstiilejä. Kurssilla voi valmistaa oman kankaanpainantaseulan, myös pienet verhoilutyöt esim. pikkutuoleihin ja jakkaroihin ovat mahdollisia.
Ilmoittautumiset 13.12. mennessä.

Kurssilla käytössä myös valmiita kankaanpainoseuloja, joilla voi painaa mm. näitä kuvioita.
Kuvat Mari Hämäläinen

torstai 14. helmikuuta 2013

Tilkkutöitä kierrätysmateriaaleista

Leppävirran ja Varkauden tilkkutyökursseilla syntyy taitavissa käsissä tekstiilejä ja tarve-esineitä vanhoista farkuista. Farkkukangasta on koristeltu mm. kaaviopainannalla. Monta kassia, tyynynpäällistä, essua ja tilkkupeitoa on jo uusilla omistajillaan.

ihana farkkupeitto, kuva Pirjo Manninen

Grazy-tekniikkaa, kuva Pirjo Manninen
 Kissat rivissä, kuva Pirjo Manninen
 Vanha pitsiliina ja kankaanpainantatekniikkaa peittovalkoisella, kuva Pirjo Manninen
 Monen farkun vyötärönauhat ja hieman virkattua pitsiä uusiokäytössä, kuva Pirjo Manninen
 Kissat kuutamolla nuorelleparille, kuva Pirjo Manninen
 Aina tarpeelliset pussukat, kuva Pirjo Manninen
Mitä voi tehdä vanerista, vanhasta harjanvarresta ja farkkujen sivusaumoista; opiskelijan fantastinen keksintö pannunaluseksi, kuva Pirjo Manninen
Pyykkipoikaessu on aina tarpeellinen, kuva Pirjo Manninen

Kankaanmaalausta ruiskuemulsiolla, kuva Pirjo Manninen