tiistai 29. syyskuuta 2020

Kokeilepa vaihteeksi jotain ihan erilaista käsityötekniikkaa

Kiven ja -lasinkaiverruskurssilla työstetään kiveä ja lasia pienoiskaivertimilla ja kivenkaiverruskoneella. Monien mahdollisuuksien erikoiskurssi Vihtarissa 3.10. alkaen! 

Lisätietoja: bit.ly/36fapla




 Kuvat Tuulia Kasonen

maanantai 21. syyskuuta 2020

Uutuuskurssien esittelyä Varjentiinin vitriinissä Heinävedellä

Olemme saaneet opettajilta lainaksi muutamien Heinäveden uutuuskurssien esimerkkitöitä. Tammikuussa alkavalla feresikurssilla voi ommella sarafaanin tai feresin. Vitriinissä on esillä upea kaksikiilainen sarafaani. Makrameekurssilta on esillä pöllöjä ja sulka, himmelikurssilta pari himmelikoristetta ja kirjontakurssilta karjalaisia käsitöitä.




Näyttelyyn voi tutustua 8.10. saakka kirjaston aukioloaikoina ma-to klo 10-17 ja pe klo 9-16. 

Poikkea katsomaan!

maanantai 14. syyskuuta 2020

Värjäyskursseilla loihdittiin ihania värisävyjä luonnosta!


 
Syyslukukauden ensimmäiset kädentaitokurssit olivat luonnonvärjäystä Joroisissa ja Varistaipaleessa. Kurssilla värjättiin lankojen ja kankaiden lisäksi puuta ja paperia. 
Alla oleva kangas on taiteltu levyjen väliin ja upotettu eri väriliemiin. 
Mielenkiintoinen lopputulos!
 
Taiteltu kangas on laitettu levyjen väliin ja upotettiin eri väriliemiin.

Värjättyjä silkkikankaita
 


Ullan väriskaalaa.
 

Kuvat opettajalta ja kurssilaisilta.
 
 



maanantai 7. syyskuuta 2020

Kiinnostaako kankaankudonta?

Kudonta oikeilla kangaspuilla on monipuolinen ja mukaansatempaava käsityötekniikka. Loimet suunnitellaan ja rakenetaan ryhmätyönä ja sen jälkeen jokainen pääsee vuorollaan kutomaan ruutua tai raitaa, nukkaa tai poimintaa tai mitä itse kukin haluaa loimeen loihtia!

Kudontakursseille mahtuu vielä mukaan, liity iloisten kankureiden joukkoon!

 Heinävesi:
- Pitäjäntuvan päiväkudonta
- Pitäjäntuvan iltakudonta
- Varistaipaleen kudonta
- Vihtarin kudonta
- Lepikkomäen ja Sarvikummun käsityöpajat

Joroinen:
- Kolman käsityöpaja

Varkaus:
- Kudonta A Tehtaan koululla maanantaisin
- Kudonta B Tehtaan koululla torstaisin
- Kangaslammin kudonta
- Kevätkudonta Tehtaan koululla

Lisätiedot ja ilmoittautuminen tästä.

 


 

tiistai 1. syyskuuta 2020

Tilkkutöitä verkossa!

Soisalo-opisto järjestää käsityön verkkokurssin, lähde rohkeasti kokeilemaan käsitöiden etäopiskelua!

Katoavat blokit -tilkkupintoja leikaten -verkkokurssi
torstaisin 17.9.–8.10.2020 klo 15–17.30, verkossa, yhteensä12 h
Opettaja: Hannele Kinnunen
Hinta: 33 €
Kurssinumero:1160403
Tutustutaan tilkkuilun saloihin, mitä saadaan aikaan, kun valmis tilkku-blokki leikataan ja ommellaan uudestaan. Alku-lähtökohta on aina sama, mutta värein ja leikkauksin lopputulos on erilainen. Tule mukaan kokeilemaan ja ylläty! Voit osallistua tie­to­ko­neel­la, tab­le­til­la tai äly­pu­he­li­mel­la. Saat osal­lis­tu­mis­ohjeet ennen kurssin al­kua.
Kokoontumiskerrat: 17.9., 24.9., 1.10. ja 8.10.2020, jolloin uudet ohjeet aina julkaistaan.

Ilmoittautumiset: bit.ly/tilkkuverkko