tiistai 21. joulukuuta 2021

Ihanaa joulun aikaa!

Lankapallokranssi, Könönpellon käsityöpaja

Lankapallokuusi, Malkkilan käsityöpaja

 

maanantai 13. joulukuuta 2021

Joulumieltä joulukurssilta

Jouluisia askarteluja -pajassa valmistui Tehtaan koululla kortteja mm. leimailemalla, puulaatoilla painamalla ja kohopainotekniikalla. Neulahuovutettuja tonttuja sekä jouluisia ja talvisia koristeita metallilangasta, vanhoista kirjoista ja kierrätyspapereista. Kuvioleikkurilla leikattiin kuvioita niin joulukuusen koristeeksi kuin joulukortteihinkin.







Teksti ja kuvat Mari Hämäläinen

maanantai 29. marraskuuta 2021

Huovutuskurssin tossunäyttely

Huovutuskurssi oli yksi tämän syksyn toivekurssi. 😊 Kurssilla valmistuikin monta paria kauniita ja lämpimiä huopatossuja. Näissä ei varpaita palele pakkasellakaan. 

 


















Kuvat Mari Hämäläinen ja Paula Hahtala


Helmikuussa alkavalla kurssilla huovutetaan huiveja ja tekstiilejä, ilmoittaudu mukaan: bit.ly/3o4aFw1


maanantai 15. marraskuuta 2021

Asusteita merinovillaneuloksesta ja kaavoituskurssin tunikat jo käytössä.

Ohut merinovilla on mainio materiaali asusteisiin. Pipo- ja kaulurisettiin riittää noin 0,4-0,5m ohutta merinovillaneulosta. Neuloksia voi ostaa esim. Peppinjasta Varkaudessa. Kuvat Pirjo Manninen. ps. myös Hopeakorut-sivulle lisätty uusimman kurssin kuvia.


Nyt ei päätä ja hartioita palele! Päähineen koristeena perhosrintaneula.

Kaavoituskurssilla kuositeltiin omilla mitoilla piirretystä paidan kaavasta tunikoita.
Myös trikoopitkiksiä ja housuja valmistui omilla mitoilla piirretyillä kaavoilla.
Nämä tunikat tulivat heti käyttöön!


perjantai 29. lokakuuta 2021

Tunikakurssin tuotoksia

Karvion kolmen lauantain kurssilla valmistui  monta erilaista tunikaa ja liivihametta. 😊








torstai 7. lokakuuta 2021

Hurahda huovutukseen!

Huovutus on monipuolinen ja mukava käsityötekniikka. Lampaanvilla taipuu veden ja saippuan avulla moneen muotoon. Tule kursseille oppimaan uutta huovutuksesta! Taitava opettajamme Mari Hämäläinen on osallistunut tasokkailla huovutustöillään useisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.



1165101 Huovutetut tossut, Varkaus

Huovutetaan matalavartisia tossuja. Tossunaihiot leikataan ja muotoillaan paksusta neulahuovasta.
Voit tehdä tossujen kuviointia neulahuovutuksella, neuloa varret tai koristella valmiit tossut kirjomalla tai näiden yhdistelmällä.
Kokoontumiskerrat: 29.10., 5.11., 12.11., 19.11. ja 26.11.2021

Opettaja: Hämäläinen Mari

Opetuspaikka: Tehtaan koulu, käsityöluokka, Savontie 4, 78300 Varkaus

Päivä ja kello: Pe: 10.00 - 14.15

Kurssimaksu: 41,00 €


1165102 Huovutetut huivit ja tekstiilit, Varkaus

Tutustutaan nunohuovutukseen. Huovutetaan huiveja ja asusteita villakuituja, ja silkki- ja villakankaita yhdistellen. Ohuesta villa- ja puuvillakankaasta saat valmistettua lämpöisemmän huivin ja silkkikankaalle keveämmän kesähuivin. Vaihtoehtoisesti voit valmistaa kaitaliinan tai pienen seinätekstiilin.
Yhteinen tarviketilaus tehdään kurssin alussa.
Kokoontumiskerrat: 25.- 26.2  ja 25.-26.3.2022.

Opettaja: Hämäläinen Mari

Opetuspaikka: Tehtaan koulu, käsityöluokka, Savontie 4, 78300 Varkaus

Päivä ja kello: Pe: 17.30 - 20.00 La: 10.00 - 16.00

Kurssimaksu: 38,00 €

Ilmoittaudu: soisalo-opisto.fi tai 040 7138660

tiistai 21. syyskuuta 2021

Värikästä syksyä käsitöiden ystäville!

 Suurin osa opiston kursseista on jo startannut, mutta moniin ryhmiin mahtuu vielä mukaan! 

Lyhytkursseja on alkamassa tälle syksylle vielä nämä, ilmoittaudu mukaan!

Heinävesi
Mainio makramee 29.9. alkaen (1157401)
Kiven- ja lasinkaiverrus 2.10. alkaen (1155403)

Varkaus
Ajatusten kehrä – puno pallo pajusta 7.10. alkaen (1153102)
Huovutetut tossut 29.10. alkaen (1165101)
Jouluiset askartelut 19.-20.11. (1157101)

Verkkokurssit
Tilkkupinnasta pussukaksi 7.10 alkaen (1160405)




torstai 19. elokuuta 2021

Käsityökahvilat Varkaudessa, Heinävedellä ja Joroisissa

Korjaa ja kierrätä! Tuo käsityökahvilaan mukanasi korjausta tarvitseva tekstiili. Saat opastusta lahkeiden lyhentämiseen, paikkaamiseen ja moneen muuhunkin korjaustarpeeseen. Samalla voit tutustua kahvikupposen äärellä kädentaitojen uutuuksiin ja tulevan lukuvuoden kurssitarjontaan erityisesti kestävän elämäntavan näkökulmasta. Ei kurssimaksua, mutta ennakkoilmoittautuminen tarvitaan. Ilmoita samalla millaisen korjattavan tekstiilin otat mukaasi.

🙋 Käsityökahvila 31.8.2021 klo 10-13 Pitäjäntuvalla Heinävedellä (Kirkkotie 12, Heinävesi)

🙋 Käsityökahvila 2.9.2021 klo 10-13 Vanhalla Kasinolla Joroisissa (Mutalantie 2 B, Joroinen)

🙋 Varkaus-päivän käsityöpaja 11.9.2021 klo 10-13 Tehtaan koululla (Savontie 4, Varkaus)

🙋 14.1.2022 klo 10-13 Tehtaan koululla (Savontie 4, Varkaus)

Ilmoittautumiset Varkaus-päivän käsityöpajaan: bit.ly/3gfrJuJ  ja käsityökahviloihin: bit.ly/3yaG41H

Tervetuloa!

Kuva Pirjo Manninen


perjantai 13. elokuuta 2021

Hyvää alkavaa syyskautta!

Huomasithan, että tulevan lukuvuoden kursseille voi ilmoittautua? Poimi omat suosikkisi kurssivalikosta ja varaa paikkasi mukavan harrastuksen pariin.

Vilja kypsyy jo pelloilla. Kauniita tähkiä on virkattu myös tähän laukkuun viime talven kurssilla.

Kuva Eira Auvinen



tiistai 1. kesäkuuta 2021

Leppoisaa kesää!

 Soisalo-opiston kädentaitotiimi toivottaa kaikille oikein ihanaa kesää;

 sinitaivasta ja luonnon ihmeitä kuten näissä tilkkukurssilla valmistuneissa pussukoissa.

Nautitaan kesästä!

Tehtaan koulun tilkkutyöt, kuva Pirjo Manninen


Elokuussa tavataan! 

perjantai 28. toukokuuta 2021

Risulinnut matkalla Käpykankaan palvelukotiin!

Nämä risulinnut lennähtävät Käpykankaan palvelukodin yhteisöpuutarhaan asukkaiden, henkilökunnan ja vierailijoiden iloksi. Linnut tehtiin Eiran risukurssilla osana Yhteisöpuutarha -hanketta. Palvelukodin pihaan tulee myös istutusaltaita kasveineen sekä keramiikkakukkasia. 

Hieno yhteistyöprojekti!

Kuva Eira Auvinen


torstai 20. toukokuuta 2021

Tilkkulanien tilkkukattaus

Pitäjäntuvan tilkkulaneilla valmistui alkuviikon aikana kauniita maisemia, kolmioita ja isoäidin neliöitä uudella tavalla. Lisäksi ommeltiin näppäriä tarvikelaukkuja.

Tuula oli ensimmäistä kertaa tilkkukurssilla ja maiseman tekeminen onnistui häneltä näin hienosti!
Kannattaa tulla rohkeasti kursseille uusia taitoja oppimaan.









 


Kuvat Päivi Tölli



Tervetuloa Syksyn tilkkulaneille Heinäveden Pitäjäntuvalle 13.-15.8.2021!




perjantai 7. toukokuuta 2021